Aasia Koh Phangan Thaimaa

Koh Phangan – Thaimaan positiivinen yllättäjä

Australiasta matka jatkui Thaimaahan. Bangkokissa olimme olleet noin kaksi kuukautta aiemmin, mutta nyt kohteena oli Koh Taon ja Koh Samuin saarten välissä sijaitseva Koh Phanganin saari. Halusimme johonkin, jonne oli suhteellisen helppo päästä Phuketiin lentokentältä. Suhteellisen helppo on tosin Thaimaassa häilyvä käsite, sillä matkaan kului melkein 12 tuntia kolmella eri ajoneuvolla ja yhdellä laivalla. Mutta perille päästiin.

Saavuimme saarelle hieman pelon sekaisin tuntein, sillä olin kuullut, että Full Moon-bileistään tunnetulla Koh Phanganilla ei saisi hetken rauhaa. Onneksi olin väärässä tai oikeastaan olimme vain saapuneet paikkaan ajankohtana, jolloin juhlia ei olisi ollenkaan. Saaren tunnelma oli suorastaan uinuva eikä bilettäjistä ollut tietoakaan.

Paikalliset olivat äärimmäisen auttavaisia ja ystävällisiä. Suosikkityyppini päivysti noin 10 minuutin kävelymatkan päässä majapaikastamme. Pientä kioskia pitävä vanha herra, opettaja itsekin, oli eläkkeelle jäätyään laittanut kyseisen putiikin pystyyn. Juttelimme hänen kanssaan melkein päivittäin. Mahtavan huumorintajun lisäksi hän kertoili meille millaisia saaret olivat olleet hänen lapsuudessaan sekä kiehtovia tarinoita Thaimaan historiasta sekä muun muassa entisistä kuninkaista.

Puhelimeni oli täynnä musiikkia ja podcasteja, mutta kuuntelin neljä päivää pelkkää hiljaisuutta, lintujen viserrystä ja meren kuohuntaa. Se oli ihanaa. Iltaisin alkoi korvia huumaava sirkkojen sirityskonsertti. Majoituksemme oli pieni ekopaikka aivan meren rannalla. Bonuksena, toisin kuin usea muu paikka, jossa olimme olleet, täällä ei soinut kovalla pauhaava musiikki. Yllätysparatiisi kerrassaan.

Aamuisin istuin altaan reunalla ja seurasin tuulen tekemiä miniaaltojen liikettä ja kevyesti tuulessa huojuvia pitkän rantaviivan palmuja. En kaivannut oikeastaan mitään, kaikki oli tässä ja nyt. Iltaisin, kun kuumuus ei ollut enää läkähdyttävää, kävelimme pitkin rantaa, ja fiilistelimme merta ja auringonlaskua. Ranta oli ihmeellisen puhdas, liekö siivouspartio käynyt ennen saapumistamme. Silti valitettavasti yksittäisiä lasinsiruja näkyi välillä siellä täällä; liekö Täyden Kuun bileistä.

Bileitä ei tosiaan ollut, mutta sen sijaan hiljaisuuden rikkoi päiväksi Songran eli thaimaalainen uudenvuoden juhla. Ugh, siinä juhla, josta en pidä. Uskomusten mukaan vesipisarat vievät pois menneen vuoden epäonnen ja puhdistavat. Nykyään maailman suurimmissa vesisodissa viattomat vesipisarat ovat muuttuneet ämpärillisiksi jääkylmää vettä, välillä jopa saippuavettä ja jääpaloja. Turha kantaa tuona päivänä mitään arvokasta mukana, sillä kastut joka tapauksessa läpimäräksi. Se oli ihan hauskaa ensimmäiset viisi minuuttia. Siinä vaiheessa, kun saippua-jää-vettä saa päällensä 30:n kerran, ja välillä niin, että tuntuu kuin joku iskisi avokämmenellä naamalle, ei enää naurata. Tai ehkä olen vain tylsä enkä ymmärrä moista riehumista. Erään paikallisen ravintolan pitäjä kaatoi varovasti kämmenillemme puukupista lämmintä kukkavettä, se oli hieno ele, ja kuulemma myös alkuperäinen tapa juhlan vieton suhteen. Loppupäiväksi kelpasikin eristäytyä majapaikkamme uima-altaalle.

Onneksi saarella kyseinen juhlinta kesti vain päivän. Phuketin ympäristössä alkoholinhuuruiset vesisodat kestävät useamman päivän ja Pattayalla kuulemma jopa viikon. Hui. Songran-shokin jälkeen saarelle takaisin tullutta hiljaisuutta arvosti vielä enemmän. Koh Phanganille palaisin ehdottomasti uudelleen, bileaikataulut toki etukäteen tarkasten. Suosikkiasioitani majapaikassamme oli puhdas ja pehmeä, kivetön hiekkaranta.

Kylpyveden lämpöiseen mereen oli helppo pulahtaa. Päivät kuluivatkin joko altaassa tai meressä lilluen. Innostuin jopa ostamaan ison pinkin donitsi-uimarenkaan, sillä koskaanhan ei ole liian vanha moiseen. Siitä kelpasi tuijotella kirkkaan sinistä taivasta, aalloissa keinuen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *