Aasia Phu Quoc Vietnam

Phu Quocin saaren rauhaa ja ristiriitaisia tuntemuksia

Saigonista matka jatkui kauan odotetulle Phu Quocin saarelle, joka sijaitsee Siaminlahdella Kambodžan rajan tuntumassa. Leppoisa saarielämä ja meren näkeminen kiinnosti hektisten Kiina-kuukausien ja monien suurkaupunkien jälkeen. Usein olen sitä levollisempi, mitä rauhallisemmassa ympäristössä voin olla. Niin kotona kuin tien päällä yritän välttää liikaa suorittamista ja kiireen tuntua. Vanhemmiten huomaa, että vaikka suurkaupungit ovatkin kiehtovia, vetävät pienet ja syrjäiset luontokohteet yhä enemmän puoleensa.

Ihan nappiin saari-viikko ei mennyt, sillä olimme matkakumppanin kanssa vuorotellen kovassa flunssassa. Kipeänä maailma tuntuu kurjalta, ja usein kaukana kotoa vieläkin kurjemmalta. Onneksi huoneessa oli TV, joka sai pimeän ilmastoidun huoneen tuntumaan edes hieman eloisammalta. Lisäksi katsaus paikalliseen TV-tarjontaan toimii aina hyvänä kulttuurisena viihdekatsauksena. Sairaspäivien aikana suosikeiksini valikoituivat vietnamilainen ostos-TV ja saippuaoopperat.

Onnen määrä oli melkoinen, kun pääsin vihdoin varovaisesti nauttimaan trooppisesta ulkoilmasta. Kuumeen sijasta aurinko lämmitti poskipäitä. Suuntasin heti rannalle, sillä olen suuri auringonlaskujen ystävä (kuka ei?) Luonnon oma ainutlaatuinen taivaanrannan esitys antaa iloa sekä myös jollain tapaa lohtua. Itse olen huomannut, että vaikeiden asioiden äärellä, auringonnousut ja -laskut toimivat jonkinlaisina muistutuksina siitä, että kaikki kyllä järjestyy. Aurinko nousee ja laskee, ja elämäkin menee eteenpäin, näin kliseisesti sanottuna. Yhtä lailla nuo hetket saavat tuntemaan levollisuutta ja kiitollisuutta kaikesta siitä hyvästä, mitä omassa elämässä on. Se on sitä luonnon voimaa.

Meidän viihtyisältä majapaikalta oli vartin kävelymatka ihailemaan Phu Quocin kenties upeimpia auringonlaskuja. Saaren länsirannikon Long beach-ranta on pitkä, silmänkantamattomiin jatkuva, korkeiden palmujen reunustama hiekkaranta. Meille paikka riitti auringonlaskuja varten, mutta se olisi ollut sopiva myös rentoja rantapäiviä varten. Omassa majapaikassamme oli vehreä miniviidakko, ja sen suojassa pieni uima-allas. Vaikka rakastan merta ja rantoja, niin mukavuudenhalun ja flunssan myötä oli kivempi pötkötellä altaalla. Seuranani oli lisäksi majapaikan useat koirakamut, enkä malttanut lähteä heidän luotaan.

Koirat olivat monella tapaa läsnä. Vuosi vaihtui saarella ollessamme koiran vuodeksi, ja ensimmäisenä vietnamilaisen uudenvuoden päivänä koko kylä piti vapaata töistään ja muista velvollisuuksistaan. Saaren väki oli kokoontunut viettämään yhdessä aikaa rannoille, pelaamaan pelejä ja syömään katukärryjen herkkuja lasten keskittyessä pääosin valtaviin naaman kokoisiin hattaroihin. Jotenkin harmittaa sanoa, mutta Saigonin jälkeen uudenvuoden vietto oli vietnamilaisin asia, jonka sain saarella kokea.

Muuten kaunis saari henki pääosin kaiken hiljalleen alleen jyräävää massaturismia. Toki emme kerenneet nähdä saaren jokaista kolkkaa eli autenttisempiakin paikkoja ehkä ja toivottavasti löytää. Erityisesti minua kuitenkin suretti järkyttävän roskatut tiet ja rannat. Long beach oli sen verran mitä me sitä kuljimme puhdas, mutta kaakkoispuolella sijaitseva kuvankaunis Sao beach-ranta ja eteläkärjen satamakylät melkein uivat paikoin roskissa. Tutustuimme majapaikassamme mukavaan kanadalaiseen eläkeläispariskuntaan, joiden kanssa tarinoita vaihdettiin useampana päivänä. Bobiksi kutsumamme herra tiesi kertoa, että saarella kasveja myrkytetään turistien mukavuuden takaamiseksi, mikä saattoi selittää sen etten kuullut majapaikkamme lähettyvillä yhtään linnunlaulua saati sirkkojen siritystä. Melkoisen hurjaa mikäli tieto pitää paikkaansa.

Olin kuitenkin iloinen, että vuokrasimme skootterin ja lähdimme kiertelemään saarta ominpäin. Mikään ei ole kivempaa kuin lähteä retkelle tuntemattomille poukamille, pulahtaa välillä mereen uimaan ja syödä lounaaksi jätskiä. Saaresta jäi kaiken kaikkiaan hieman ristiriitaiset tunnelmat, mutta jälleen kerran sydämellisten ihmisten kohtaaminen kompensoi paljon. Päivien rytmi oli hidas, suorastaan tylsä, mikä sopi minulle mainiosti. Luulen, että koirakamut olivat samaa mieltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *