Aasia Saigon Vietnam

Saigonin kaipuu

Hallittua kaaosta ja piristävää suurkaupungin energiaa. Saigonista tai virallisesti Ho Chi Minh Citystä (HCMC) ei ollut oikein mitään ennakko-odotuksia. Pidin sitä yhtenä hektisenä kaakkois-aasialaisena miljoonakaupunkina muiden joukossa. Tämä johtui ehkä siitä, että sinne mennessä kaipasin pitkän odotuksen jälkeen malttamattomana hiljaisille hiekkarannoille. Kaupunki toimi matkan varrella lyhyenä välietappina. Nyt harmittaa, koska Saigon yllätti täysin ja pelkästään positiivisella tavalla. Paikan positiivinen elämänmeno, aitous ja ihmisten sydämellisyys taisivat viedä mennessään.

Saigonissa niin kuin Vietnamissa yleensä, kaikilla on mopot. Risteykset ovatkin lievästi sanottuna hurjia ajoneuvoviidakkoja, joiden läpi on jalankulkijana vain kylmäpäisesti luovittava tiensä kadun toiselle puolelle. Pysähtyminen tai perääntyminen kesken kaiken ei auta mitään. Kiinalaiset tienylitykset olivat onneksi valmistaneet meitä vähän vastaavaan sekamelskaan, ja mopoihin onneksi tottuu nopeasti. Päämäärätön kuljeskelu on kuitenkin omasta mielestäni paras tapa liikkua; niin löytää ja näkee kaikista mielenkiintoisimpia asioita.

Maan rankka historia ei näy ihmisissä, päinvastoin. Tuntui siltä, että paikallisilla oli tahtoa ja ylpeyttä kehittää kaupunkia, ja tehdä sitä entistä tunnetummaksi. Toisaalta historian vaikeat asiat myös loivat kerrostumia jo valmiiksi rikkaaseen kaupunkikulttuuriin. Hektisten katujen varrelta löytää loputtomasti mitä kummallisimpia pikkupuoteja, viehättäviä kahviloita ja ravintoloita sekä värikkäitä kadunkulmia, jotka taas johtavat pienemmille sivukujille. Saigonissa maistoin reissun parhaita katuruokia; legendaarista Banh Mi-patonkia sekä tietenkin Pho-keittoa. Kirjavat mainostaulut tuovat oman lisänsä tiiviisti rakennettujen värikkäiden talojen julkisivuun. Ränsistynyt, mutta kaunis arkkitehtuuri on osa Saigonin viehätystä.

Benh Tanh-markkinoilla riitti ihmeteltävää ja ostettavaa maan ja taivaan väliltä. Itse jätin ostokset tekemättä ja tyydyin fiilistelemään markkinoiden elämänmenoa. Tuntui, että kaikkialla oli tavallista enemmän ostosten tekijöitä. Kaupungissa olikin parhaillaan käynnissä iloinen suureen juhlaan valmistautuminen. Puistojen ja kadunvarsien kukkaloisto oli helmikuussa parhaimmillaan, sillä kaupunki koristautui vietnamilaisen uudenvuoden viettoon. Suurten ja pienten rahapuiden oksilla roikkui punaisia kuoria, joita perinteisesti annetaan juhlan yhteydessä perheenjäsenille. Uusivuosi Vietnamissa, aivan kuten Kiinassakin, on enemmän perheen juhla. Suvut kokoontuvat yhteen suurten illallisten äärelle ja yhdessä toivotaan onnea seuraavalle vuodelle.

Kuumankostea ja trooppinen Saigon on viehättävä sekä kaaoottinen, ehkä hieman ristiriitainen, eikä matkakohteena näin ollen välttämättä helpoimmasta päästä. Ymmärrän, että se jakaa ihmisten mielipiteitä. Harvemmin itsekään nautin hektisestä hulinasta. Siitä huolimatta istuskelu erään pienen baarin yläterassilla, hämärtyvän Saigonin keskustan eläväisessä vilskeessä oli jotenkin todella rauhoittavaa. Kaupunkia kelpaakin ihastella vähän korkeammalta. Vieressä istui jostain päin Eurooppaa tullut itsekseen myhäilevä ”vanha kapteeni,” joka näytti viettäneen Saigonissa useamman vuoden (tai vuosikymmenen) ja pitävänsä siitä. Dynaamisesta kaupungista jäi hyvin luova ja inspiroitunut olo. Mitä lie Saigonin taikaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *