Aasia Japani

Ihana ja ihmeellinen Tokio

Sain sedältäni lapsena Japanista aamutakin. Pidin sitä mihin aikaan päivästä vain. Se oli pehmeää napakkaa puuvillaa. Minun oli punavalkoinen ja isäni mustavalkoinen. Isäni opetti minut laskemaan japaniksi kymmeneen. Hän oli matkustanut ympäri maailmaa, mutta Japaniin ei koskaan ehtinyt. Silti paikka kiehtoi meitä molempia kovasti, ja jo pienestä pitäen haaveilin kovasti pääseväni sinne.

Haaveet kävivät viimein tammikuussa toteen jättäessämme Kiinaan taakse ja ottaessamme suunnaksi Japanin, ensimmäisenä Tokion. Kiinasta Japaniin saapuminen oli kulttuurishokki itsessään. Kaikki se hienovaraisuus ja järjestelmällisyys tuntui ihmeelliseltä ja oli läsnä heti saavuttuamme.

Keskellä yötä väsyneinä kohti majapaikkaa kulkiessamme, pysähdyimme vuorokauden ympäri auki olevaan markettiin. Marketissa meitä tervehti hymyillen sekä myyjä että yövartija. Kaikki oli siististi ja jämptisti paikallaan. Taustalla soi klassinen musiikki. Yöaikaan sai halutessaan jopa juustoja ja samppanjaa; kaksi asiaa, joita Kiinassa ei ollut helposti saatavilla ja no, harvassa yömarketissa muutenkaan. Yövartija-herra toivotti lähtiessämme hyvää yötä. Airbnb-majatalossa odotti tohvelit tarkasti valmiina ja muhkea huolellisesti pedattu peitto. Kaikki on tarkkaan mietitty, ja se henkii toisten kunnioittamista.

Tokio on suurkaupunki, joka ei kuitenkaan tunnu jännällä tavalla suurkaupungilta. Kaupunki on osaltaan neonvaloilla valaistujen pilvenpiirtäjien meri, osaltaan täynnä historiallisia temppeleitä ja rauhallisia puistoja. Moderni ja perinteinen kulkevat sulassa sovussa. Kaiken suurkaupungin hälinänkin keskellä mieli on tyyni.

Meillä ei ollut useita must-juttuja Tokioon. Parasta oli vain kävellä, kävellä paljon ja ihmetellä kaikkea ympärillä olevaa. Tokiossa oli niin paljon kaikkea hassua, kummallista ja ennen näkemätöntä, että tuntui välillä kuin olisi liikkunut jossain rinnakkaistodellisuudessa. Kannattaa myös suunnata katse ylöspäin, sillä tiheästi asutussa Tokiossa elämä jatkuu myös ylemmissä kerroksissa. Monet kahvilat ja kaupat ovat muualla kuin katutasossa.

Tammikuun sää oli kylmä ja ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Tokiossa oli jopa satanut lunta. Lämmittelimme usein höyryävän ramen-kulhon äärellä, kerran kuuluisan Harajukun kävelykadun hillittömillä vohveleilla. Shinjukussa nautimme japanilaista luumuviiniä päiväsaikaan pienen pienessä baarissa. Golden Gai-niminen alue koostuu useista kapeista kujista, jotka ovat täynnä noin kuuden hengen istuttavia pikkubaareja. Osa ehkä vähän rähjäisiä, mutta sitäkin kotoisempia.

Ilta-aikaan rento ruokailu oli kiva viettää izakayassa eli japanilaisessa pub-tyyppisessä ravintolassa, jossa illallinen koostuu pienistä ja edullisista jaettavista annoksista. Pariin otteeseen käytiin myös Tokyu hands -tavaratalossa, jossa on ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä kuten Shiba-tuotteita ja kissojen hattuja.

Ennakkoon olimme varanneet kaksi hyvin erilaista kokemusta ja samalle päivälle vieläpä: liput sumo-turnaukseen ja ajan Akihabarassa sijaitsevaan pöllökahvilaan. Tokiossa kahdesti vuodessa järjestettävä sumo-turnaus oli huikea kokemus. Täyteen pakattu sali, riehakkaasti yleisöstä huutelevat muuten niin pidättyväiset japanilaiset, otteluita edeltävät seremoniat ja toki itse sumo-mestarit. Törmäsimme muutamaan painijaan ennen turnauksen alkua hallin ulkopuolella. He näyttivät tuimilta, mutta hymyilivätkin lempeästi kameralle.

Lempeitä olivat myös Akiba Fukurou-pöllökahvilan asukit. Tokiossa on useampia pöllökahviloita, mutta erityisesti tässä pidettiin hyvää huolta niiden asukeista. Tilaan ei pääse ilman ennakkovarausta eikä sinne oteta montaa ihmistä kerralla. Puhua tulee kuiskaten ja käyttäytyä pöllöjä kunnioittaen. Persoonalliset tyypit nököttivät tyytyväisenä käsivarrella ja tykkäsivät rapsutuksista. Ehkä Tokion sympaattisimmat tyypit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *