Islanti Vestmannasaaret

Vestmannasaarten taikaa

Syksy kääntyy hiljalleen talveen, tosin se ei täällä Kunshanissa näy. Marraskuun alun päivät ovat olleet itäisessä Kiinassa Shanghain kupeessa vaihtelevan kirpeitä tai syysauringon lämmittämiä. Välillä on 14, välillä jopa 23 astetta. Näin kaukana kotoa ollessa, sitä kummasti alkaa haaveilemaan narskuvasta pakkaslumesta ja kuvankauniista, hiirenhiljaisista kuulaista talvipäivistä. Myönnettäköön, että pimeyttä ja loskaa ei ole kuitenkaan ikävä.

Talvea ajatellessa mieleni palasi kymmeneen Islannissa vietettyyn päivään kevättalvella 2014. Ei liene liioiteltua sanoa, että Islanti on yksi maailman kauneimmista maista. Muistan noina päivinä olleeni lähinnä suu ihmetyksestä auki ja sydän pakahtumaisillaan kaikesta ympärillä olevasta kauneudesta ja luonnon ihmeistä. Missä kuuma lähde, toisaalla jäisiä lumihuippuja.

Ihastuin luonnon lisäksi islantilaisiin ja heidän rentoon elämänasenteeseensa. He olivat tottuneet elämään luonnon ja vartin välein vaihtuvan sään ehdoilla eikä heillä toisin sanoen ollut huolta huomisesta. Jouduin luopumaan tarkoista aikatauluista ja pedanttisuudesta, kun sain matkantekoon liittyville uteluilleni lähinnä huvittuneen vastauksen: ”Ei voi koskaan tietää. Bussi tai laiva menee, jos menee.”

Pohjolan Pompeijiksikin kutsutut Vestmannasaaret ovat pieni saariryhmä Islannin etelärannikolla. Lähes kolme tuntia kestänyt laivamatka Þorlákshöfnistä saarille oli ehkä elämäni hurjimpia. Makasin laivan kahvion penkillä puristaen penkkiä rystyset valkoisina, jotta pysyisin edes jotenkin paikallani. Matkalaukkuni olin kiinnittänyt kahvilan pöydänjalkaan. Aallot olivat kuulemani mukaan jopa 8-metrisiä (voiko se olla mahdollista?) ja ulos katsoessani näin ensin pelkkää merta, sitten pelkkää taivasta. Luonnon oma vuoristorata. Laskin hitaita minuutteja siihen kunnes tuo karmaiseva matka olisi ohi. Koomista kyllä, laivan kapteeni asteli kahvioon rennosti kesken matkan kahvikuppi kädessä. Mietin, että miten tuo mies pysyy pystyssä.

Heimaeyn saaren (ainoan, jolla on asutusta) maaperälle astuessani jalkani tutisivat vielä seuraavana päivänä. Mutta mikä maaginen näkymä eteen avautuikaan. Tuntuu kuin olisin saapunut jollekin vieraalle planeetalle. Maaliskuun hyinen tuuli puhalsi Atlantilta ja humisi korvissa. Heimaeyn kylää ympäröi kaikkialla kirkas valkoinen lumi ja korkealle kohoavat huiput. Kylä on ikäänkuin vuorten suojassa meren pauhuilta. Vuoden 1973 tulivuorenpurkaus nielaisi aikanaan suuren osan kylästä, josta muistuttivat kylän teillä olleet kyltit ja kuvat menneestä purkauksesta. Laavan alle jääneitä raunioita kaivetaan edelleen esiin.

Päivät saarella olivat maagisia, sillä turistisesonki ei ollut vielä alkanut eli käytännössä saarella ei ollut vakituisten asukkaiden lisäksi juuri ketään. Hotelliin saapuessa paikalle ei ollut muita kuin omistaja. Ovia ei lukittu kuten ei Reykjavíkissakaan. Kissat pitivät pihoilla vahtia. Aika kului leppoisasti lumisia polkuja tarpoessa. Värikkäät Islannille tyypilliset talot piirtyivät kauniisti esiin jylhää lumimaisemaa vasten. Eräästä hiljaisesta kahvilasta sai lämmintä kaakaota ja saaren ainoista auki olevista ravintoloista hummerihampurilaista.

Kesällä saarelle pääsee vaivattomasti puolessa tunnissa Landeyjahöfnistä. Harrastusmahdollisuudet ovat monipuolisemmat verrattuna talviaikaan. Kesällä voi bongata kovasti kaipaamiani lunneja. Niitä on kuulemma laumoittain. Mutta lunnit odottavat minua jossakin ja ehkä löydän vielä tieni noille taianomaisille saarille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *